Project-IT liittyy osaksi Fellowmind Groupia
(4.6.2021) Projektinhallinnan ulkoistamiseen erikoistunut Project-IT liittyy osaksi Fellowmind Groupin Suomessa toimivaa yhtiötä, eCraftia (nykyisin Fellowmind Finland), tänään 4.6.2021. Project-IT on johtava IT-projektinhallinnan ja arkkitehtuurin asiantuntija, ja kaupan myötä yhtiön kokeneet ammattilaiset liittyvät eCraftin 400 asiantuntijan joukkoon Suomessa.
Fellowmind Group toimii Suomen lisäksi Ruotsissa, Tanskassa, Hollannissa, Saksassa ja Puolassa 1 650 asiantuntijan voimin. Yhdessä eCraft (nyk. Fellowmind Finland) ja Project-IT vahvistavat eCraftin Advisor-liiketoimintayksikköä, joka koostuu ylimmän johdon neuvonantajista ja kokeneista liiketoimintakonsulteista. Itsenäisten konsulttien Vinssi-asiantuntijaverkosto säilyy tärkeänä osana Project-IT:n liiketoimintaa, ja järjestelyn yhtenä tavoitteena on lähteä kasvattamaan tätä verkostoa voimakkaasti jatkossa.
Project-IT:n asiantuntijat osaksi eCraftin Advisor-liiketoimintaa
eCraftin pyrkimyksenä on toimia asiakkaidensa strategisena kumppanina ja asiakkaiden liiketoiminnan ytimessä oli sitten kyse liiketoimintajärjestelmistä, digitaalisista palveluista tai datalla johdetusta liiketoiminnasta. Project-IT:n asiantuntijat siirtyvät kaupassa osaksi eCraftin Advisor-liiketoimintaa, joka koostuu liiketoiminnan ylimmän johdon neuvonantajista ja alansa kokeneimmista liiketoimintakonsulteista. Project-IT:n nimi ja brändi pysyvät käytössä toistaiseksi ja myös sen asiantuntijat palvelevat asiakkaita jatkossakin totuttuun tapaan.
”Laadukas projektinhallinta, ketterän kehittämisen ohjaaminen, testauksen hallinta sekä arkkitehtuuri ovat osa ydinliiketoimintaamme ja Project-IT:n ammattilaisten avulla vahvistamme palveluitamme näillä osa- alueilla. Tulemme erityisesti laajentamaan palveluitamme muutosjohtamisen, datastrategian sekä tekoälyn hyödyntämisen saroilla ja tämä kauppa on osa strategiaamme kasvattaa näiden osa-alueiden liiketoimintaamme. Yhteisömme kasvaa joukolla kokeneita asiantuntijoita, joista haluamme pitää hyvää huolta. Haluankin toivottaa kaikki Project-IT:n asiantuntijat lämpimästi tervetulleiksi joukkoomme,” tiivistää Ville Hemmilä, Suomen maajohtaja, eCraft part of Fellowmind (nyk. Fellowmind Finland).
”Olen todella iloinen, että Project-IT:lle on löytynyt uusi koti osana kansainvälistä Fellowmind Groupia ja että liitymme osaksi eCraftin perhettä täällä Suomessa. Yhdistämällä osaamisemme voimme tarjota asiakkaillemme entistä laajemman kattauksen palveluja sekä IT- ja liiketoimintakonsultoinnin syväosaajia. Tämä on hieno seuraava askel meille Project-IT:lle, ja jätän Jussi Pietilän kanssa 14 vuotta sitten perustamani yhtiön erittäin luottavaisena osaaviin käsiin”, sanoo Project-IT:n väistyvä toimitusjohtaja Antti Hellberg.
IT-alan asiantuntijatyö murroksessa – Itsenäisenä konsulttina tehtävä työ mahdollistaa monipuoliset mahdollisuudet asiantuntijalle ja kattavat palvelut asiakkaille
Tulevaisuuden asiantuntijatyössä korostuu vapaus valita itse kullekin paras työn teon muoto, ja yhä useampi asiantuntija on kiinnostunut tekemään työtä itsenäisenä konsulttina. Project-IT:n Vinssi- asiantuntijaverkosto on 500 projektinhallinnan, muutosjohtamisen sekä IT-arkkitehtuurin ammattilaisesta koostuva verkosto, joka tarjoaa asiakkaille monipuoliset mahdollisuudet ulkoistaa osan kehitystyöstään tai projektinhallinnastaan Vinssin kokeneille ammattilaisille. Tavoitteena on kaupan myötä lähteä kasvattamaan Vinssi-verkostosta Suomen johtava itsenäisten IT-ammattilaisten verkosto.
”Vinssi-asiantuntijaverkosto tarjoaa asiakkaille mahdollisuuden hyödyntää järjestelmäriippumatonta, ulkopuolista asiantuntija-apua osana yrityksen omaa tiimiä laajoissakin IT- ja kehityshankkeissa. Vinssin asiantuntijoille voimme jatkossa tarjota laajat kouluttautumis- ja kehittymismahdollisuudet oman eCraft Akatemiamme kautta, jonka avulla koulutamme jatkuvasti myös omia asiantuntijoitamme. Tavoitteenamme on laajentaa verkostoa huomattavasti ja kasvattaa siitä Suomen johtava asiantuntijaverkosto,” Hemmilä kertoo.
“Olen innoissani uusista mahdollisuuksista, joita tämä järjestely mahdollistaa Vinssin verkostolle. Olemme nyt jo merkittävä toimija Suomessa, mutta voimme jatkossa kasvaa myös kansainvälisesti Fellowmindin kautta. Verkostomme hyvin toimiva konsepti säilyy eli tarjoamme jatkossakin huippuasiantuntijoita entistä laajempiin IT- ja kehityshankkeisiin ihmisläheisesti toimien,” kertoo Jali Häkkilä, Vinssi-verkoston vetäjä.
Kauppa on tullut voimaan tänään 4.6.2021. Osapuolet ovat sopineet, että kauppahintaa ei julkisteta.
Lisätietoja:
Fellowmind Finland, maajohtaja Ville Hemmilä, p. 040 069 5345, ville.hemmila@fellowmind.fi
Project-IT Oy, toimitusjohtaja Antti Hellberg, p. 050 386 6503, antti.hellberg@project-it.fi
Fellowmind
Fellowmindilla on 1 650 työntekijää 35 toimipisteessä kuudessa Euroopan maassa ja sen liikevaihto on yli 224 miljoonaa euroa. Yrityskauppa on osa Fellowmindin kasvustrategiaa, jota se toteuttaa yhdessä FSN Capitalin kanssa. Fellowmindin tavoite on kasvaa Euroopan johtavaksi liiketoimintajärjestelmien, pilvi-infrastruktuurin, datan ja analytiikan sekä modernin työnteon ratkaisujen asiantuntijaksi. Lue lisää: www.fellowmind.com ja www.fellowmind.fi
Project-IT
Project-IT:ltä asiakas saa aina kokeneen asiantuntijan muutoksen toteuttamiseen. Yhtiön ydinosaaminen keskittyy projektinhallintaan, ketterän kehittämisen ohjaamiseen, testauksen hallintaan ja arkkitehtuurin kehittämiseen. Korkeatasoisesta asiantuntemuksestaan tunnettu kasvuyritys tuottaa konsultointipalveluita mm. pankki- ja vakuutus-, valmistavan teollisuuden, kaupan alan ja logistiikka-alan asiakkaille. Project-IT on perustettu vuonna 2007 ja liikevaihto vuonna 2020 oli 11,6 milj. euroa. Lue lisää: www.project-it.fi/ ja www.projektivinssi.fi/
Ville Hemmilä
Ville toimii Fellowmind Finlandin maajohtajana ja on intohimoinen teknologian ja käytettävyyden puolestapuhuja. Voinko auttaa? Ota yhteyttä: ville.hemmila@fellowmind.fi