Kestävämpi toimitusketju – erilaisia näkökulmia
Toimitusketjuista on tullut viime vuosikymmenten kuluessa entistäkin monimutkaisempia globalisaation, yritysten kasvutavoitteiden ja parempien katteiden tavoittelun myötä. Suuri osa tuotannosta on siirtynyt matalamman palkan maihin, mikä on luonut monimutkaisia maailmanlaajuisia tuotantoverkostoja. Tämä on kannattavaa hyvinä aikoina, mutta riskialtista häiriötilanteissa.
McKinseyn vuonna 2020 tekemän tutkimuksen mukaan toimitusketjun kestävyys on monille yrityksille ratkaisevan tärkeää. Toimitusketjujen häiriöt ovat yleistyneet viime vuosina. Häiriöitä tapahtuu keskimäärin 3,7 vuoden välein toimialasta riippumatta. Ne voivat johtaa varastojen vajeeseen ja työpaikkojen menetyksiin sekä aiheuttaa taloudellista vahinkoa. Häiriöt voivat johtua luonnonkatastrofeista, poliittisista levottomuuksista ja maailmanlaajuisista pandemioista, joista esimerkkinä COVID-19.
Tasapainon löytäminen oikea-aikaisuuden ja varautumisen välillä
Gartnerin tutkimuksen mukaan vain viidenneksellä yrityksistä on kestävä verkosto häiriöiden varalle. Katastrofeja ei voi tietenkään estää ennalta, mutta niihin voi varautua. Varautuminen voi tarkoittaa esimerkiksi vaihtoehtoisten toimittajien selvittämistä ja (varmuus)varastojen lisäämistä. Näistä jälkimmäinen näyttää olevan ristiriidassa lean-ajattelutavan kanssa. Lean-ajattelu pyrkii siihen, että tavaravirta on tehokasta ja oikea-aikaista ja että kaikki, mikä aiheuttaa hukkaa, poistetaan.
Jotta häiriöt eivät lamaannuta organisaatiota, on löydettävä tasapaino oikea-aikaisuuden ja varautumisen välillä. Tehokkuutta ja kestävyyttä unohtamatta. Yritykset ovat siirtymässä vähitellen takaisin kohti varautumista ja pitävät suurempia varastoja, jotta ne voivat reagoida markkinoiden kysyntään ketterästi. Puskurien rakentaminen maksaa, mutta se tarjoaa toisaalta myös vakautta ja estää pienempien ongelmien kasautumisen ylitsepääsemättömän suuriksi.
Hajauttaminen – vakautta useampien yhteistyökumppaneiden ja tuotannon alueellistamisen avulla
On tosiasia, että häiriöitä esiintyy useammin ja että niiden vaikutukset ovat kasvussa. Häiriöitä aiheuttavat muiden muassa pandemiat, luonnonkatastrofit ja kauppasodat. Toinen huolenaihe liittyy kohdistettuihin kyberhyökkäyksiin, jotka voivat sulkea kokonaisia tuotantolinjoja. Monille yrityksille yhteistyö pelkästään yhden toimittajan kanssa ei ole enää vaihtoehto. Yksi toimittaja säästää usein kustannuksia ja byrokratiaa, mutta se voi samalla tehdä yrityksestä haavoittuvan. Mitä tapahtuu esimerkiksi silloin, kun toimittajaan kohdistuu kyberhyökkäys tai sen tehdas palaa? Entä jos toimittaja joutuu taloudellisiin ongelmiin?
On parempi luoda kestäviä ja monipuolisia suhteita eri toimittajien kanssa. Ne voivat olla saman komponentin muita toimittajia, tai sama toimittaja tuottaa komponentteja useista eri paikoista. Siirtyminen hajautettuun malliin ja mahdollisesti myös tuotannon alueellistamiseen vähentää riskejä ja nopeuttaa valmiiden tuotteiden toimitusaikaa. Vaikka hajauttaminen on kallista, se antaa yritykselle paremmat edellytykset hallita varastoaan ja tuo tuotteet lähemmäs loppuasiakasta.
Joissakin tapauksissa suurien varastojen pitäminen on kallista ja kannattamatonta ketjujen monimutkaisuuden, toimittajien erikoisalojen ja asiakkaan tarpeiden mukaan valmistettujen lopputuotteiden takia. Tällöin on erityisen tärkeää laatia ohjeistukset tai vaihe vaiheelta etenevä suunnitelma erilaisia tilanteita varten. Riskienhallinta on siis normaali käytäntö, jolla toimitusketjun häiriöt pyritään estämään. On tärkeää kerätä tietoa toimittajien taloudellisesta tilanteesta ja siitä, kuinka nopeasti ne voivat skaalata tuotantoaan ja siirtää tuotannon toiseen paikkaan. Tiedon avulla odottamattomat ja jatkuvasti muuttuvat tilanteet voidaan ennakoida oikein.
Yhteistyö toimitusketjuun liittyvien osapuolten kesken tärkeää
Yritykset voivat yhtä lailla tarkastella kriittisesti materiaalikulujaan ja tuotteitaan yhdessä tuotantotiimin kanssa. On tärkeää selvittää, mitkä tuotteet tulevat korkean riskin alueilta, ja onko olemassa vaihtoehtoja. Jos ei ole, sopivat ratkaisut löytyvät keskustelemalla toimittajan kanssa. Yhteistyön edistäminen toimitusketjussa on joka tapauksessa hyvä strategia. Se antaa osapuolille tietoa toistensa toimitusajoista ja varaston määristä ja rakentaa ennakkovaroitusjärjestelmän.
Valvontajärjestelmän tuottama tieto tukee tuotantoketjun kestävyyttä. Lennonjohtotornin tavoin järjestelmä antaa yleiskuvan koko toiminnan alalta kokoamalla yhteen ja mobilisoimalla organisaation sisällä ja ulkopuolella olevaa tietoa. Reaaliaikainen tieto esimerkiksi varastoista, tilauksista ja tuotannosta antaa yritykselle mahdollisuuden sopeutua nopeammin tilanteisiin ja päättää, mitkä asiat ovat etusijalla ja mihin toimenpiteisiin tulisi ryhtyä ongelmien ratkaisemiseksi.
Lisätietoja
Haluatko keskustella meidän kanssamme, miten voit kehittää ja tehostaa yrityksesi kestävää toimitusketjua läpinäkyväksi ja ketteräksi modernin teknologian avulla? Ota yhteyttä.
OSALLISTU: Ilmoittaudu mukaan valmistavan teollisuuden yrityksille suunnattuun, maksuttomaan webinaariimme: 5.4.2022 Webinaari: Tiedolla johdettu teollisuusyritys – Supply Chain 360°
Yhteistyötä eri toimitijoiden kesken ja läpinäkyvyyttä koko toimitusketjuun
Juho Seppälä
Juho toimii Fellowmindilla Sales and Industry Directorina. Juhoa innostaa asiakkaiden tavoitteiden tukeminen ja heidän liiketoimintaprosesseihinsa liittyvien ongelmien ratkaiseminen. Hän haluaa tarjota asiakkaille liiketoiminta-arvoa luovia globaaleja mutta myös paikallisia IT-ratkaisuja ja -palveluita. Ota yhteyttä Juhoon: juho.seppala@fellowmind.fi tai +358 50 406 5062.